Raamattu OnLine

Toinen Mooseksen 18

vanha testamentti

  1. 1 Midianilaisten pappi Jetro, Mooseksen appi, sai kuulla, mitä kaikkea Jumala oli tehnyt Mooseksen ja oman kansansa Israelin hyväksi ja miten hän oli tuonut israelilaiset pois Egyptistä.
  2. 2 Jetro otti mukaansa Mooseksen vaimon Sipporan, jonka Mooses oli lähettänyt kotiin,
  3. 3 ja hänen kaksi poikaansa. Toinen heistä oli nimeltään Gersom, sillä hänen syntyessään Mooses oli sanonut: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla",
  4. 4 ja toisen nimi oli Elieser, koska Mooses oli hänen syntyessään sanonut: "Isäni Jumala on minun apuni, hän pelasti minut faraon miekalta."
  5. 5 Mooseksen appi Jetro, Mooseksen pojat ja hänen vaimonsa tulivat Mooseksen luo autiomaahan, minne hän oli leiriytynyt Jumalan vuoren juurelle.
  6. 6 Jetro käski sanoa Moosekselle: "Minä, sinun appesi Jetro, olen tullut luoksesi vaimosi ja hänen kahden poikansa kanssa."
  7. 7 Silloin Mooses lähti appeaan vastaan, kumartui hänen eteensä ja suuteli häntä, ja he tervehtivät toisiaan. Sitten he menivät Mooseksen telttaan.
  8. 8 Mooses kertoi apelleen kaikesta, mitä Herra oli tehnyt faraolle ja egyptiläisille israelilaisten tähden, ja niistä vaivoista, joita he olivat kohdanneet matkalla, ja siitä, miten Herra oli heitä auttanut.
  9. 9 Jetro iloitsi kaikesta siitä hyvästä, mitä Herra oli tehnyt israelilaisille, ja siitä, että hän oli pelastanut heidät egyptiläisten käsistä.
  10. 10 Hän sanoi: "Kiitetty olkoon Herra, joka pelasti teidät egyptiläisten ja faraon käsistä, hän, joka pelasti tämän kansan egyptiläisten sorron alta!
  11. 11 Nyt minä tiedän, että Herra on kaikkia muita jumalia suurempi. Tiedän sen siitä, miten egyptiläisten kävi, kun he käyttäytyivät röyhkeästi israelilaisia kohtaan."
  12. 12 Sitten Jetro, Mooseksen appi, toi polttouhrin ja teurasuhreja Jumalalle, ja Aaron sekä kaikki Israelin vanhimmat tulivat Mooseksen apen kanssa uhriaterialle Jumalan eteen.
  13. 13 Seuraavana päivänä Mooses istui jakamassa oikeutta kansalle, ja ihmisiä tuli hänen luokseen aamusta iltaan.
  14. 14 Mutta kun Mooseksen appi näki, kuinka paljon työtä Mooses joutui tekemään heidän vuokseen, hän sanoi: "Mitä kaikkea sinä teetkään tämän kansan takia! Minkä vuoksi sinä istut tässä yksinäsi ja koko kansa seisoo ympärilläsi aamusta iltaan?"
  15. 15 Mooses vastasi apelleen: "Kansa tulee minun luokseni pyytämään neuvoa Jumalalta.
  16. 16 Aina kun heillä on erimielisyyttä, he tulevat luokseni, ja minä ratkaisen asian heidän välillään ja teen tiettäväksi Jumalan säädökset ja lait."
  17. 17 Mutta appi sanoi Moosekselle: "Sinä et menettele siinä viisaasti.
  18. 18 Sinä vain uuvutat itsesi ja kansan, joka on ympärilläsi, sillä tämä työ on sinulle liian raskas. Et pysty tekemään sitä yksin.
  19. 19 Ota nyt varteen minun sanani, kun neuvon sinua, ja antakoon Jumala sen koitua hyväksesi. Edusta sinä kansaa Jumalan edessä ja tuo sen kiistat Jumalan eteen.
  20. 20 Neuvo kansalle tarkoin säännökset ja lait, opeta sille tie, jota sen tulee kulkea, ja kaikki, mitä sen tulee tehdä.
  21. 21 Mutta sinun itsesi tulee valita kansan keskuudesta kelvollisia, Jumalaa pelkääviä, rehellisiä ja lahjomattomia miehiä ja asettaa heidät kansalle tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälliköiksi.
  22. 22 He voivat tästä lähin ratkoa kansan asioita. Vain tärkeät asiat tuotakoon sinun eteesi, kaikki pienemmät asiat he voivat ratkaista itse. Näin taakkasi kevenee, kun he kantavat osan siitä.
  23. 23 Jos teet niin ja jos myös Jumala käskee sinua niin tekemään, silloin jaksat hoitaa tehtäväsi, ja nämä ihmiset voivat mennä tyytyväisinä kotiinsa."
  24. 24 Mooses noudatti appensa neuvoa ja teki niin kuin tämä oli ehdottanut.
  25. 25 Hän valitsi kelvollisia miehiä Israelin kansan keskuudesta ja asetti heidät kansalle päämiehiksi, tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälliköiksi.
  26. 26 He ratkoivat kansan asioita; vain vaikeat asiat he toivat Mooseksen eteen. Kaikki pienemmät asiat he ratkaisivat itse.
  27. 27 Sitten Mooses hyvästeli appensa ja saatteli hänet matkaan, ja Jetro palasi omaan maahansa.