Raamattu OnLine

Malakia 3

vanha testamentti

  1. 1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot.
  2. 2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.
  3. 3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan.
  4. 4 Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.
  5. 5 Näin sanoo Herra Sebaot: -- Minä tulen, minä saavun tuomitsemaan teitä, minä vaadin pian tilille taikojen tekijät ja avionrikkojat. Minä vaadin tilille ne, jotka eivät pelkää minua vaan tekevät väärän valan, jotka kieltäytyvät maksamasta päiväpalkkalaiselle hänen palkkaansa, jotka sortavat leskiä ja orpoja ja maassa asuvia muukalaisia.
  6. 6 -- Minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin jälkeläiset, ole entisestänne muuttuneet.
  7. 7 Isienne ajoista asti te olette poikenneet käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä. Kääntykää minun puoleeni, niin minäkin käännyn teidän puoleenne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te kysytte: "Mitä väärää me sitten olemme tehneet?"
  8. 8 Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. "Mitä me sinulta riistämme?" te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!
  9. 9 Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua.
  10. 10 -- Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. -- Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.
  11. 11 Minä karkotan heinäsirkat mailtanne, ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra Sebaot.
  12. 12 -- Silloin kaikki kansat ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra Sebaot.
  13. 13 -- Te puhutte uskaliaasti minua vastaan, sanoo Herra. "Miten me olemme puhuneet sinua vastaan?" te kysytte.
  14. 14 Olette sanoneet näin: "Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä on siitä, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme?
  15. 15 Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia, kuinka he menestyvät vaikka ovat tehneet pahaa. He saavat elää, vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä."
  16. 16 Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät, puhuvat kaikesta tästä, Herra kuulee, mitä he sanovat. Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään. Se koituu iloksi niille, jotka kunnioittavat häntä ja pelkäävät hänen nimeään.
  17. 17 -- Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani, sanoo Herra Sebaot. -- Ja minä olen hyvä heitä kohtaan, niin kuin isä on hyvä pojalleen, joka tottelee häntä.
  18. 18 Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut.