Raamattu OnLine

Hesekiel 4

vanha testamentti

  1. 1 "Ihminen, ota savitiili, aseta se eteesi ja piirrä siihen kaupunki, Jerusalem.
  2. 2 Pane se saarroksiin, rakenna sen ympärille piiritysvalli ja luo valtausluiska sen muureja vastaan, sijoita joka puolelle sotaleirejä ja pane muurinmurtajia yltympäri sitä uhkaamaan.
  3. 3 Ota sitten rautainen leivinlevy ja pane se rautamuuriksi itsesi ja kaupungin väliin ja katso sen takaa saarrettuun kaupunkiin, niin että olet kuin yksi piirittäjistä. Tämä on merkki Israelin kansalle.
  4. 4 "Asetu sitten vasemmalle kyljellesi ja ota päällesi Israelin kansan synnit. Niin kauan kuin sillä kyljellä makaat, niin kauan sovitat heidän syntejään.
  5. 5 Minä annan sinun kantaa niitä yhtä monta päivää kuin on Israelin synninteon vuosia: kolmesataayhdeksänkymmentä päivää.
  6. 6 Kun olet sen tehnyt, käy vielä oikealle kyljellesi. Sinun tulee kantaa myös Juudan kansan synnit, ja minä panen sinut kantamaan niitä päivän vuotta kohden, neljäkymmentä päivää.
  7. 7 "Pidä katseesi piiritetyssä Jerusalemissa ja paljas käsivartesi ojennettuna sitä kohti ja ennusta Jerusalemia vastaan.
  8. 8 Minä panen sinut köysiin, niin ettet voi kääntyä kyljeltä toiselle ennen kuin olet piirittänyt kaupunkia täyden ajan.
  9. 9 "Ota vehnää, ohraa, papuja, linssejä, hirssiä ja vaivaisvehnää, pane ne samaan astiaan ja leivo niistä itsellesi leipää. Se olkoon ravintosi niiden kolmensadanyhdeksänkymmenen päivän ajan, jotka makaat kyljelläsi.
  10. 10 Punnitse ruokasi, jonka syöt: kaksikymmentä sekeliä päivää kohden, ja sinun tulee syödä se aina samaan aikaan.
  11. 11 Vettäkin saat juoda vain määrämitan: kuudenneksen hin-mittaa, ja sinun tulee juoda se aina samaan aikaan päivästä.
  12. 12 Syö leipäsi ohuina kakkuina, jotka paistat heidän nähtensä ihmislannalla."
  13. 13 Ja Herra sanoi: "Näin joutuvat israelilaiset leipänsä syömään, saastaisen leipänsä vieraissa maissa, joihin minä heidät karkotan."
  14. 14 Minä sanoin: "Voi, Herra! Koskaan en ole koskenut mihinkään saastaiseen. Lapsuudestani tähän päivään saakka en ole syönyt itsestään kuollutta tai petojen raatelemaa eläintä enkä pannut suuhuni saastaista lihaa."
  15. 15 Silloin Herra sanoi: "Saat käyttää karjanlantaa ihmislannan asemesta, paista leipäsi sillä."
  16. 16 Herra sanoi minulle: "Ihminen, minä ehdytän jerusalemilaisilta leivän saannin. He joutuvat punnitsemaan leipänsä ja syömään sen ahdistuksen vallassa. Vettä he saavat vain määrämitan, ja he juovat sen pelko sydämessä.
  17. 17 Heillä ei ole leipää eikä vettä, kaikki he ovat kauhuissaan, ja he menehtyvät syntiensä tähden.