Raamattu OnLine

Esra 3

vanha testamentti

  1. 1 Kun tuli vuoden seitsemäs kuukausi, kokoontui kansa kaikista kaupungeista viimeistä miestä myöten Jerusalemiin.
  2. 2 Jesua, Josadakin poika, ja hänen veljensä, jotka olivat pappeja, sekä Serubbabel, Sealtielin poika, ja hänen veljensä ryhtyivät rakentamaan alttaria Israelin Jumalalle uhratakseen sillä polttouhrit, niin kuin on säädetty Mooseksen, Jumalan miehen, laissa.
  3. 3 Israelilaiset pystyttivät alttarin entiselle paikalleen, vaikka naapurikansat yrittivät heitä pelotella. Alttarilla he uhrasivat joka aamu ja ilta polttouhrit Herralle.
  4. 4 He viettivät säädösten mukaisesti myös lehtimajanjuhlaa ja uhrasivat joka päivä niin monta polttouhria kuin siksi päiväksi oli säädetty.
  5. 5 Siitä lähtien toimitettiin päivittäiset polttouhrit sekä uudenkuun ja muiden Herralle pyhitettyjen juhlapäivien uhrit. Lisäksi toimitettiin erilaisia vapaaehtoisia uhreja Herralle.
  6. 6 Näitä polttouhreja alettiin uhrata seitsemännen kuun ensimmäisestä päivästä lähtien, vaikka Herran temppelin rakentamista ei vielä ollut aloitettu.
  7. 7 Herran temppeliä rakentamaan israelilaiset palkkasivat kivenhakkaajia ja kirvesmiehiä. He antoivat sidonilaisille ja tyroslaisille ruokatarvikkeita, juomia ja öljyä, jotta nämä kuljettaisivat setritukkeja meritse Libanonista Jafoon. Tähän oli Persian kuningas Kyyros antanut heille luvan.
  8. 8 Temppelin rakentamisen panivat alulle Serubbabel, Sealtielin poika, ja Jesua, Josadakin poika, toisena vuotena sen jälkeen kun israelilaiset olivat saapuneet Jumalan temppelin paikalle Jerusalemiin, toisessa kuussa. Mukana olivat myös heidän veljensä, papit ja leeviläiset, sekä kaikki muut, jotka olivat palanneet pakkosiirtolaisuudesta. Temppelin rakennustöitä valvomaan asetettiin kaksikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat leeviläiset.
  9. 9 Työtä ryhtyivät johtamaan Jesua, hänen poikansa ja hänen veljensä Kadmiel, Binnui ja Hodavja sekä leeviläiset Henadadin pojat ja heidän poikansa ja veljensä.
  10. 10 Kun Herran temppelin perustukset oli laskettu, saapuivat pellavapukuiset papit torvineen ja leeviläiset Asafin jälkeläiset symbaaleineen, ja he virittivät ylistyksen Herralle, niin kuin Daavid, Israelin kuningas, oli määrännyt.
  11. 11 He ylistivät ja kiittivät Herraa: -- Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa Israelia kohtaan. Ja kansa kohotti suuren riemuhuudon ja ylisti Herraa siitä, että temppelin perustus oli saatu lasketuksi.
  12. 12 Mutta monet vanhat papit, leeviläiset ja sukujen päämiehet, jotka olivat nähneet edellisen temppelin, itkivät ja valittivat, kun he katselivat uuden temppelin perustuksia. Monet taas huusivat ilosta,
  13. 13 ja äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua. Kansan ilonpito kuului kauas.