Raamattu OnLine

Bible

Toinen Mooseksen 17

vanha testamentti

  1. 1 Israelin kansa lähti liikkeelle Sinin autiomaasta ja siirtyi pysähdyspaikasta toiseen Herran ohjeiden mukaisesti. Kansa leiriytyi Refidimiin, mutta siellä ei ollut kylliksi vettä.
  2. 2 Ihmiset alkoivat moittia Moosesta ja sanoivat: "Anna meille vettä juotavaksi." Mooses kysyi heiltä: "Miksi te syytätte minua? Miksi te koettelette Herran kärsivällisyyttä?"
  3. 3 Mutta koska he kärsivät janosta, he nurisivat Moosesta vastaan ja sanoivat: "Minkä vuoksi toit meidät Egyptistä tänne? Siksikö, että saisit tappaa meidät janoon lapsinemme ja karjoinemme?"
  4. 4 Silloin Mooses rukoili apua Herralta ja sanoi: "Mitä minun pitää tehdä tälle kansalle? Kohta he jo varmaan kivittävät minut!"
  5. 5 Herra sanoi: "Lähde kulkemaan muiden edellä ja ota mukaasi muutamia Israelin vanhimmista. Ja kun lähdet, ota sauvasi, jolla löit Niilin vettä.
  6. 6 Minä olen sinua vastassa kalliolla Horebin luona. Lyö kallioon, niin siitä alkaa juosta vettä ja kansa saa juodakseen." Mooses teki niin Israelin vanhimpien nähden.
  7. 7 Paikka sai nimet Massa ja Meriba, koska israelilaiset olivat nurisseet siellä ja koska he olivat koetelleet Herran kärsivällisyyttä ja sanoneet: "Eikö Herra olekaan meidän luonamme?"
  8. 8 Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun.
  9. 9 Mooses sanoi Joosualle: "Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni."
  10. 10 Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle.
  11. 11 Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla.
  12. 12 Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.
  13. 13 Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.
  14. 14 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita tämä kirjaan, ettei se unohdu, ja teroita se Joosuan mieleen: 'Minä pyyhin pois maan päältä amalekilaiset ja heidän muistonsakin.'"
  15. 15 Sitten Mooses rakensi alttarin ja antoi sille nimeksi "Herra on minun sotalippuni".
  16. 16 Hän sanoi: "Tämä on Herran sotalipun muistomerkki. Herra on käyvä sotaa amalekilaisia vastaan sukupolvesta toiseen."