Raamattu OnLine

Bible

Tuomarien Kirja 7

vanha testamentti

  1. 1 Gideon, jota sanottiin myös Jerubbaaliksi, lähti heti seuraavana aamuna liikkeelle koko sotajoukkonsa kanssa ja leiriytyi Harodin lähteelle. Midianilaisten leiri oli sieltä pohjoiseen, laaksossa Moren kukkulan juurella.
  2. 2 Herra sanoi Gideonille: "Sinulla on liian paljon väkeä mukanasi. En voi antaa miestesi voittaa midianilaisia. Silloinhan Israel saattaisi ottaa voitosta kaiken kunnian ja sanoa: 'Me saavutimme voiton omin voimin.'
  3. 3 Kuuluta joukoillesi: 'Jokainen, joka pelkää, kääntyköön takaisin ja menköön Gileadin vuorille.'" Sotajoukosta kääntyi takaisin kaksikymmentäkaksituhatta miestä, ja jäljelle jäi kymmenentuhatta.
  4. 4 Herra sanoi Gideonille: "Väkeä on vieläkin liikaa. Vie miehesi veden äärelle, niin minä erottelen heidät siellä. Minä sanon sinulle, ketkä sinun on otettava mukaasi ja keitä et saa ottaa."
  5. 5 Gideon vei väkensä veden äärelle, ja Herra sanoi hänelle: "Erota kaikki ne, jotka latkivat vettä kielellään niin kuin koirat, niistä, jotka laskeutuvat polvilleen juomaan."
  6. 6 Niitä, jotka latkivat vettä kielellään, oli kolmesataa miestä; kaikki muut laskeutuivat polvilleen ja ammensivat kädellä vettä suuhunsa.
  7. 7 Herra sanoi Gideonille: "Näiden kolmensadan vettä latkivan miehen voimalla minä pelastan Israelin ja annan midianilaiset sinun käsiisi. Koko muu joukko palatkoon kotiin."
  8. 8 Gideon lähetti kaikki muut israelilaiset kotiin ja piti itse vain nuo kolmesataa miestä. He ottivat mukaansa kaikki eväsruukut ja torvet. Midianilaisten leiri oli laaksossa israelilaisten alapuolella.
  9. 9 Sinä yönä Herra sanoi Gideonille: "Hyökkää midianilaisten leiriin. Minä annan heidät sinun käsiisi.
  10. 10 Mutta jos sinua pelottaa hyökätä sinne, niin mene itse ensin leiriin palvelijasi Puran kanssa
  11. 11 ja kuuntele, mitä siellä puhutaan. Siitä saat rohkeutta käydä leirin kimppuun." Gideon meni palvelijansa Puran kanssa leiriin sen etuvartioille asti.
  12. 12 Laaksossa oli midianilaisia, amalekilaisia ja itäisen autiomaan paimentolaisia kuin heinäsirkkoja, ja heillä oli kameleita lukematon määrä, kuin hiekanjyviä meren rannalla.
  13. 13 Kun Gideon pääsi lähelle vartiota, muuan mies oli juuri kertomassa toverilleen untaan. Mies sanoi: "Näin unta, että ohraleipä vieri leiriimme ja törmäsi telttaan. Teltta kaatui ja lysähti kasaan."
  14. 14 Hänen toverinsa sanoi: "Se ei voi merkitä mitään muuta kuin israelilaisen Gideonin, Joasin pojan, miekkaa. Jumala antaa meidät ja koko sotajoukkomme hänen käsiinsä."
  15. 15 Kuultuaan unen ja sen selityksen Gideon kumartui maahan ja rukoili. Sitten hän palasi israelilaisten leiriin ja sanoi: "Ylös kaikki! Nyt Herra antaa teidän lyödä midianilaiset!"
  16. 16 Hän jakoi kolmesataa miestään kolmeen osastoon, antoi jokaiselle miehelle torven ja ruukun, jonka sisään oli kätketty palava soihtu,
  17. 17 ja sanoi: "Kun olen oman joukkoni kanssa ehtinyt leirin laitaan, katsokaa meitä ja tehkää niin kuin me teemme.
  18. 18 Kun me puhallamme torviin, puhaltakaa tekin torviinne joka puolella leirin ympärillä ja huutakaa: 'Herran ja Gideonin puolesta!'"
  19. 19 Gideon ja hänen oman joukkonsa sata miestä saapuivat leirin reunamille yön keskimmäisen vartiovuoron alkaessa, heti vahdinvaihdon jälkeen. He puhalsivat torviin ja rikkoivat ruukut, jotka heillä oli käsissään.
  20. 20 Silloin muutkin osastot puhalsivat torviin, rikkoivat ruukut, ottivat vasempaan käteensä soihdun ja oikeaan torven ja huusivat: "Herran ja Gideonin miekka!"
  21. 21 Miehet seisoivat paikoillaan leirin ympärillä, mutta kaikki leirissä olijat joutuivat kauhun valtaan ja ryntäilivät sinne tänne pyrkien pakoon.
  22. 22 Kun Gideonin kolmesataa miestä puhalsivat torviinsa, Herra pani midianilaiset käymään ase kädessä toistensa kimppuun. Sotajoukon rippeet pakenivat Bet-Sittaan, Sereran suuntaan, ja aina Tabbatin luona virtaavalle Abel-Meholan purolle saakka.
  23. 23 Naftalin ja Asserin heimoista sekä koko Manassen heimosta kutsuttiin Israelin miehiä ajamaan takaa midianilaisia.
  24. 24 Gideon lähetti sanansaattajia myös kaikkialle Efraimin vuorille viemään viestiä: "Tulkaa mukaan taistelemaan midianilaisia vastaan ja vallatkaa heiltä vesipaikat Bet-Baraa ja Jordanin rantoja myöten." Kaikki Efraimin heimon miehet kutsuttiin aseisiin, ja he valtasivat vesipaikat Bet-Baraa ja Jordania myöten
  25. 25 sekä ottivat vangiksi kaksi midianilaisten päällikköä, Orebin ja Seebin. Orebin he surmasivat Orebinkallioilla, ja Seebin he surmasivat Seebin viinikuurnan luona. He jatkoivat midianilaisten takaa-ajoa, mutta Orebin ja Seebin päät tuotiin Gideonille Jordanin toiselle puolen.