Raamattu OnLine

Bible

Toinen Samuelin Kirja 4

vanha testamentti

  1. 1 Kun Saulin poika Isboset kuuli, että Abner oli kuollut Hebronissa, hän lamaantui pelosta, ja kaikki israelilaiset säikähtivät.
  2. 2 Isbosetilla oli kaksi ryöstöpartioiden päällikköä, Baana ja Rekab, jotka olivat benjaminilaisia, beerotilaisen Rimmonin poikia. Myös Beerot luetaan näet kuuluvaksi Benjaminin alueeseen,
  3. 3 vaikka beerotilaiset aikoinaan pakenivat Gittaimiin ja ovat jääneet tähän päivään saakka asumaan sinne.
  4. 4 Saulin pojalla Jonatanilla oli rampa poika. Hän oli ollut viisivuotias silloin, kun Jisreelistä tuli tieto Saulin ja Jonatanin kohtalosta. Pojan hoitaja oli siepannut hänet pakoon lähtiessään mukaansa mutta pudottanut hänet kiireissään, ja poika jäi ontuvaksi. Hänen nimensä oli Mefiboset.
  5. 5 Beerotilaisen Rimmonin pojat Rekab ja Baana lähtivät matkaan ja tulivat keskipäivän helteessä Isbosetin talolle, kun hän oli juuri päivälevollaan.
  6. 6 Talon portinvartijatar oli vehniä puhdistaessaan käynyt uniseksi ja nukahtanut, ja niin Rekab ja hänen veljensä Baana pääsivät huomaamatta
  7. 7 sisälle taloon, jonka makuuhuoneessa Isboset lepäsi vuoteellaan. He löivät hänet hengiltä ja iskivät häneltä pään poikki, ottivat sen mukaansa ja kulkivat koko yön Jordanin laaksoa etelään.
  8. 8 He toivat Isbosetin pään Daavidille Hebroniin ja sanoivat hänelle: "Tässä on Saulin pojan Isbosetin, sinun vihollisesi pää. Hän tavoitteli henkeäsi, mutta Herra on nyt kostanut herramme ja kuninkaamme puolesta Saulille ja hänen jälkeläisilleen."
  9. 9 Daavid vastasi Rekabille ja hänen veljelleen Baanalle, beerotilaisen Rimmonin pojille: "Niin totta kuin Herra elää, Herra, joka on pelastanut minut kaikesta hädästä:
  10. 10 kun Siklagissa eräs mies tuli kertomaan minulle Saulin kuolemasta ja luuli tuovansa hyvänkin sanoman, minä otin hänet kiinni ja tapatin hänet. Siinä oli hänelle palkkio ilosanomastaan.
  11. 11 Entä nyt, kun te jumalattomat olette murhanneet syyttömän miehen kotonaan omalle vuoteelleen! Eikö minulla ole vielä suurempi syy panna teidät vastuuseen hänen kuolemastaan ja hävittää teidät maan päältä?"
  12. 12 Daavid antoi käskyn miehilleen, ja nämä tappoivat heidät, hakkasivat heiltä kädet ja jalat irti ja ripustivat heidän ruumiinsa Hebronin vesialtaan luo. Mutta Isbosetin pään he hautasivat Hebroniin Abnerin hautaan.