Raamattu OnLine

Bible

Neljäs Mooseksen 31

vanha testamentti

  1. 1 Herra sanoi Moosekselle:
  2. 2 "Kosta midianilaisille heidän pahat tekonsa, joita he ovat tehneet Israelia vastaan. Sitten sinut otetaan isiesi luo."
  3. 3 Mooses sanoi kansalle: "Varustakaa joukostanne miehiä sotaretkelle. Heidän tulee lähteä midianilaisia vastaan kostamaan Herran puolesta.
  4. 4 Lähettäkää sotaan tuhat miestä kustakin Israelin heimosta."
  5. 5 Israelin sotajoukoista valittiin tuhat miestä heimoa kohden eli kaikkiaan kaksitoistatuhatta asekelpoista miestä.
  6. 6 Tämän joukon, tuhat miestä jokaisesta heimosta, Mooses lähetti sotaretkelle ja heidän kanssaan Pinehasin, pappi Eleasarin pojan, jonka huostassa olivat pyhät esineet ja merkinantotorvet.
  7. 7 Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet.
  8. 8 Surmattujen joukossa olivat midianilaisten viisi kuningasta, Evi, Rekem, Sur, Hur ja Reba. Israelilaiset löivät kuoliaaksi myös Bileamin, Beorin pojan.
  9. 9 He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden.
  10. 10 He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa,
  11. 11 ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin,
  12. 12 ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa.
  13. 13 Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.
  14. 14 Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä,
  15. 15 ja sanoi heille: "Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset?
  16. 16 Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus.
  17. 17 Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa.
  18. 18 Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne.
  19. 19 Teidän tulee oleskella leirin ulkopuolella seitsemän päivää, ja jokaisen, joka on surmannut jonkun tai koskettanut surmattua, tulee puhdistautua kolmantena ja seitsemäntenä päivänä; tämä koskee sekä teitä että vankejanne.
  20. 20 Teidän on puhdistettava myös jokainen vaatekappale ja kaikki, mikä on valmistettu nahasta tai vuohenkarvoista, sekä jokainen puuesine."
  21. 21 Pappi Eleasar sanoi sodasta palanneille sotilaille: "Tämä on säädös, jonka Herra on antanut Moosekselle:
  22. 22 (H31:22-23)Teidän on käytettävä tulessa kulta, hopea, pronssi, rauta, tina ja lyijy, kaikki, mikä kestää tulta, ja niin se tulee puhtaaksi.
  23. 23 (H31:22-23)Lisäksi ne tulee vielä puhdistaa puhdistusvedellä, ja sillä on puhdistettava myös kaikki, mikä ei kestä tulta.
  24. 24 Seitsemäntenä päivänä peskää vaatteenne, ja niin te tulette puhtaiksi ja saatte tulla leiriin."
  25. 25 Herra sanoi Moosekselle:
  26. 26 "Sinun, pappi Eleasarin ja sukukuntien päämiesten tulee laskea sotasaaliiksi otettujen ihmisten ja eläinten lukumäärä.
  27. 27 Jaa saalis kahtia sotaretkellä olleiden ja muun kansan kesken.
  28. 28 Ota Herralle kuuluvana verona sotaretkeen osallistuneilta sotilailta aina yksi viidestäsadasta vangiksi otetusta ihmisestä ja samoin yksi viidestäsadasta naudasta, aasista, lampaasta ja vuohesta.
  29. 29 Nämä tulee ottaa sotilaille kuuluvasta osuudesta Herralle tulevana uhrilahjana, ja ne on annettava pappi Eleasarille.
  30. 30 Muille israelilaisille kuuluvasta osuudesta sinun tulee ottaa aina yksi viidestäkymmenestä vangista, samoin yksi viidestäkymmenestä naudasta, aasista, lampaasta, vuohesta ja muusta eläimestä ja antaa ne leeviläisille, jotka hoitavat tehtäviä Herran telttamajassa."
  31. 31 Mooses ja pappi Eleasar tekivät Mooseksen Herralta saaman käskyn mukaan.
  32. 32 Saalista oli sotilaiden itselleen ryöstämän irtaimen omaisuuden lisäksi 675 000 lammasta ja vuohta,
  33. 33 nautakarjaa 72 000 päätä
  34. 34 ja aaseja 61 000,
  35. 35 ja ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät olleet maanneet miehen kanssa, oli kaikkiaan 32 000.
  36. 36 Sotaretkeen osallistuneiden osuus, puolet saaliista, oli 337 500 lammasta ja vuohta,
  37. 37 ja Herralle kuuluva vero oli siten 675 eläintä.
  38. 38 Nautakarjaa sotilaat saivat 36 000 päätä, joista Herralle kuuluva vero oli 72 eläintä;
  39. 39 aaseja oli 30 500 ja niistä Herralle kuuluva vero 61 eläintä,
  40. 40 ja ihmisiä, vankeja, oli 16 000, joista Herralle kuuluva vero oli 32 henkeä.
  41. 41 Mooses luovutti tämän veron, Herralle kuuluvan uhrilahjan, pappi Eleasarille, niin kuin Herra oli käskenyt.
  42. 42 Muille israelilaisille tuleva puolikas siitä saaliista, jonka Mooses jakoi heidän ja sotaretkellä olleiden kesken,
  43. 43 oli 337 500 lammasta ja vuohta,
  44. 44 nautakarjaa 36 000 päätä,
  45. 45 aaseja 30 500
  46. 46 ja vankeja 16 000.
  47. 47 Tästä osuudesta Mooses otti aina yhden viidestäkymmenestä ihmisestä ja eläimestä ja antoi ne Herran käskyn mukaisesti leeviläisille, jotka hoitivat tehtäviä Herran telttamajassa.
  48. 48 Sotajoukon johtajiksi määrätyt miehet, tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköt, tulivat Mooseksen luo
  49. 49 ja sanoivat hänelle: "Me, sinun palvelijasi, olemme laskeneet komennossamme olevien sotilaiden määrän, eikä heistä puutu ainoatakaan.
  50. 50 Toivomme saavamme sovituksen Herran edessä, ja siksi tuomme nyt itse kukin Herralle uhrilahjaksi niitä kultakoruja, joita olemme saaneet haltuumme: nilkkarenkaita, rannerenkaita, sormuksia, korvarenkaita ja riipuksia."
  51. 51 Mooses ja pappi Eleasar ottivat heiltä vastaan nämä kultakorut.
  52. 52 Kultaa, jonka tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköt toivat uhrilahjaksi Herralle, oli kaikkiaan 16 750 sekeliä.
  53. 53 Sotamiehet pitivät ryöstämänsä saaliin itsellään.
  54. 54 Mooses ja pappi Eleasar ottivat päälliköiden tuoman kullan ja veivät sen pyhäkkötelttaan, jotta Herra muistaisi, mitä israelilaiset olivat tehneet.