Raamattu OnLine

Bible

Job 32

vanha testamentti

  1. 1 Nuo kolme miestä eivät nyt enää puhuneet Jobille mitään, koska Job piti itseään syyttömänä.
  2. 2 Mutta silloin suuttui Elihu. Elihu, Barakelin poika, kuului Ramin sukuun ja oli kotoisin Busista. Hän suuttui Jobille, koska Job katsoi, että hän, Job, oli oikeassa ja Jumala väärässä,
  3. 3 ja hän suuttui Jobin ystäviin, koska nämä eivät pystyneet vastaamaan Jobille, vaikka katsoivat, että Job oli väärässä.
  4. 4 Elihu oli odottanut ennen kuin ryhtyi puhumaan, koska toiset olivat häntä vanhempia.
  5. 5 Mutta kun hän näki, ettei kukaan noista kolmesta enää kyennyt vastaamaan Jobille mitään, hän suuttui.
  6. 6 Nyt busilainen Elihu, Barakelin poika, alkoi puhua ja sanoi: -- Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan, mitä minä tiedän.
  7. 7 Ajattelin: "Puhukoot nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on takanaan paljon vuosia."
  8. 8 Mutta henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan henkäys.
  9. 9 Ei ikä yksin tuo viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein.
  10. 10 Niinpä nyt sanon: kuulkaa minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän.
  11. 11 Minä odotin, mitä te sanoisitte, ja kuuntelin tarkoin teidän viisaita puheitanne, kun te etsitte oikeita sanoja.
  12. 12 Tarkoin minä kuuntelin, mutta kukaan teistä ei pystynyt vastaamaan Jobille, kukaan ei osannut ojentaa häntä.
  13. 13 Älkää nyt sanoko: "Olemme nähneet, että vain Jumala voi hänet vaientaa, ei ihminen."
  14. 14 Minulle hän ei ole osoittanut sanojaan, enkä minä puolestani aio vastata hänelle sillä tavoin kuin te.
  15. 15 Nuo miehet ovat jääneet sanattomiksi, enää he eivät vastaa, sanat ovat kaikonneet heidän suustaan.
  16. 16 Pitäisikö minun vielä odottaa, että he puhuisivat, kun he vain seisovat tuossa sanomatta sanaakaan vastaan?
  17. 17 Ehkäpä nyt on minun vuoroni puhua ja sanoa suoraan, mitä minä tiedän.
  18. 18 Minä olen täynnä sanoja, henkeni kuohuu, olen pakahtua,
  19. 19 olen kuin ruukku, joka on täynnä nuorta viiniä, sisukseni ovat repeämäisillään kuin täpötäysi leili.
  20. 20 Minun on pakko puhua, että oloni kevenisi. Siispä avaan suuni ja sanon sanottavani.
  21. 21 En puhu kenenkään mieliksi, ketään en liehakoi,
  22. 22 en osaa niitä puheita. Jos sellaisiin ryhtyisin, Luojani kohta ottaisi minut pois.